Näillä 4 vinkillä pihasuunnittelu on helppoa!

Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!

Pihasuunnittelu on kivaa!

Pohjapiirroksen hahmottelu ja pihan tunnelman muuntelu erilaisten istutusten avulla on luovaa taidetta parhaimmillaan. Ja se on myös helppoa, ainakin hyvillä ohjeilla!

Usein kuulee kommentin ”en osaa piirtää, niin en voi itse suunnitella pihaa”. Tämä on kuitenkin ihan virheluulo! Pihan suunnittelu ei oikeasti edellytä mitään loistavaa piirtämiskykyä tai edes ilmiömäistä kasvituntemusta. Hieman asioiden äärelle pysähtymistä ja pohtimista tarvitaan, mutta sitä joudut tekemään myös silloin, jos teetät suunnitelman ammattilaisella. Eihän hänkään osaa ajatuksiasi lukea!

Vaikka lopulta päättäisit käyttää ammattilaisen apua joko suunnitteluun tai toteutukseen, nämä neljä askelta auttavat sinua parempaan lopputulokseen.

Jos teet pihan perussuunnitelman itse, voit myös teettää ammattilaisella vain osasuunnitelmia tai istutussuunnitelmia niistä alueista, joihin tarvitaan enemmän osaamista. Turha maksaa sellaisesta, mitä et tarvitse!

 

Pihasuunnittelu askel askeleelta

1. Kartoita omat tavoitteesi ja mahdollisuutesi

Pihan merkitys sinulle

Mieti ihan aluksi, mitä piha sinulle oikeastaan merkitsee ja millaisia toiveita ja haaveita sinulla on sen suhteen.

  • Onko se sinulle vain oman talon kylkiäinen? Et ehkä edes erityisemmin omaa pihaa kaivannut, mutta siinä se tuli talon mukana!
  • Haluatko käyttää pihaa ympäri vuoden? Vai vietätkö ehkä kesät mökillä, ja kotona käydään kesäisin vain murehtimassa nopeaa nurmikon kasvua tai perennapenkin rikkaruohottumista? 
  • Vai onko sinulle juuri oma piha se isoin juttu koko asumisvalinnassasi? Haaveiletko kasvimaasta, nautitko kasvien kanssa puuhailusta, onko luonto sinulle tarkeä?

Ota nämä asiat huomioon suunnittelussa. Jos olet paljon poissa kesäisin, on turha panostaa upeaan kukkaloistoon tai hyötytarhoihin. Ne aiheuttavat sinulle vain turhaa stressiä! 

Jos pihan hoito ei ole lempipuuhiasi, suunnittele se mahdollisimman pitkälle hoidotta siistinä pysyväksi. Mikään piha ei ole täysin hoitovapaa, mutta sen vaatimaan aikaan voit vaikuttaa suunnittelulla todella paljon. Kun piha on suunniteltu kestämään hoidon puutetta, ei hoidon laiminlyönti aiheuta valtavaa korjaamis- ja uusimistarvetta istutuksissa.

Jos taas puutarhanhoito on sinulle rakas harrastus, voit suunnitella pihaasi vaativampia ja enemmän hoitoa kaipaavia juttuja. 

 

Taloudelliset seikat

Kaikki maksaa ja kaikki me joudumme priorisoimaan rahankäyttöämme. Pihasuunnittelulla voit vaikuttaa paljon sekä rakentamisen että hoidon kuluihin.

Miten paljon sinä olet valmis laittamaan rahaa pihan rakentamiseen ja hoitoon? Työ maksaa paljon, joten isoja koneita tai massiivisia maansiirtoja vaativat asiat tulevat aina kalliiksi. Samoin materiaaleihin voit saada uppoamaan tuhansia, tai päästä kympeillä. Valinnoistasi riippuen.

Kasvit eivät useinkaan näyttele budjetissa sitä isointa osaa, mutta toki niihinkin saa uppoamaan ainakin isommalla pihalla tuhansia euroja. Ei kuitenkaan kannata säästää taimien laadussa ja kestävyydessä, sillä se tulee pitkällä aikavälillä kostautumaan. Paras keino säästää kasvihankinnoissa on huolellinen suunnittelu, jossa valitaan aina oikea kasvi oikeaan paikkaan. Heräteostokset ja harkitsemattomat hankinnat tulevat pidemmän päälle aina kalliimmaksi, vaikka se taimi olisikin alelaarista poimittu.

Erityisesti puissa ja pensaissa on helppo säästää myös kärsivällisyydellä; pienet taimet ovat halvempia.

Kannattaa myös hyödyntää mahdollisimman paljon pihassa jo valmiiksi olevia elementtejä: puita, kiviä, kalliota jne.

 

Oma jaksamisesi

Meillä kaikilla on käytettävissä sama 24 tuntia vuorokaudessa ja sen pitää riittää. Siksi kannattaa rehellisesti miettiä, miten paljon aikaa ja voimia haluat pihasi hoitoon käyttää? Voit vähentää työn määrää tietysti monin teknisin ratkaisuin ja apuvoimalla, mutta usein unohtuu se kaikkein helpoin keino: omat valinnat.

 

”Luonnonnurmikon hoito vie aina vähemmän aikaa kuin tavallisen muutaman heinälajin nurmikenttä. Myös silloin, kun sen tavallisen nurmikon leikkaamisen tekee robotti…”

 

Puu- ja pensasistutukset vaativat aina vähemmän työtä kuin perennapenkit. Perennoissa taas isot yhtenäiset istutukset ovat helpompia kuin vaikkapa pieniä somia kukkia täynnä oleva kivikkopenkki.

Yksi usein ammattisuunnittelijoiltakin unohtuva seikka on, että mitä enemmän piha eroaa ympäröivästä luonnosta, sitä enemmän sen hoito myös teettää töitä. Vaikka äkkiseltään saattaa tuntua, että katekankaat istutusten alla ja päällä ”eristävät” sen luonnosta ja helpottavat näin sen hoitoa, asia on juuri päinvastoin.

Pihasi on aina osa luontoa, sille et voi mitään, etkä millään konsteilla sitä pysty siitä eristämään. Kun vastaan taistelun sijaan opetteletkin tekemään luonnon kanssa yhteistyötä, pääset paljon helpommalla!  

 

Ympäristö

Yksi yleisin virhe pihan suunnittelussa on, että ympäristö jätetään huomioimatta. Tähän virheeseen on tosi helppo kompastua, kun lähdetään tv-ohjelmien tai puutarhalehtien kuvien innoittamana ”sisustamaan” pihaa kuin olohuonetta, suljettua tilaa. Kuten jo aiemmin sanoin, se sinun pihasi on kuitenkin aina osa sitä ympäröivää luontoa ja kasvien viihtyminen on täysin kiinni pihan kasvuoloista.

Suunnittelussa, erityisesti kasvivalinoissa, on otettava huomioon kasvuvyöhyke, ilmansuunnat, paikallinen pienilmasto, maan laatu jne.

    • Tiedätkö, millainen maaperä tontilla on? Onko se tasaista savimaata, herkästi kuivuvaa hiekkamaata tai ehkä suurimmaksi osaksi kalliota? Häviääkö vesi rankan sateen jälkeen ja mihin se häviää?
    • Tutki myös olemassa olevaa kasvillisuutta. Se kertoo sinulle paljon pihan kasvuoloista. 
    • Mieti, voisiko pihan kasvillisuus koostua jo siellä olevista luonnonkasveista. Kaikkea ei tarvitse, eikä kannata, vaihtaa jalompiin puutarhakasveihin.
    • Ota huomioon myös tontilla olevat rakennukset. Se, mikä on upeaa vanhan torpan pihalla ei välttämättä näytä hyvältä modernin kivitalon puutarhassa.
    • Myös sinne naapurin puolelle kannattaa kurkata. Vaikka sinulle pihasi on kaiken keskiössä, muille se kuitenkin näyttäytyy aina osana laajempaa kokonaisuutta.

Aiheesta lisää:

Vihreät viestittäjät

Maa-analyysi – miten se tehdään ja mitä se kertoo?

Kasvupaikka – mitä merkitystä sillä on ja mitä siitä pitäisi tietää?

Mikä kasvi se tuolta maasta oikein nousee?

2. Suunnitelmien hahmottelu asemakaavapiirrokseen

Seuraavaan vaiheeseen tarvitset tontin asemakaavapiirroksen. Siis sellaisen ilmakuvapiirroksen, jossa näkyy koko tontti rakennuksineen. Jos sinulla ei sellaista ole, tee se itse.

Täydennä asemapiirrokseen tarvittaessa kulkuväylät ja muut rakenteet, joita siinä ei vielä näy. Mittaa ja piirrä paperille myös jo olemassa olevat istutukset, puut, pensaat ja muut elementit, jotka pihalle tulevat jäämään jatkossakin.

Hahmottele tähän asemapiirrokseen suunnitelman ”suuret linjat”:

  • Oleskelupaikka (mahdollisine rakenteineen)
  • Leikkipaikka
  • Kulkureitit (niin kävelijöille kuin kulkuvälineillekin)
  • Roska-astia, komposti, pyykin kuivaus/tomutus yms. arkisten pihapuuhien sijainnit
  • Istutusalueet (niin pensasistutukset kuin kasvimaatkin)

Jos osaat piirtää ja nautit siitä, voit tehdä tästä piirroksesta hyvinkin tarkan.

Voit tehdä erillisiä asemapiirroksia isommassa mittakaavassa yksityiskohdista, kuten perennapenkeistä. Voit suunnitella valaistusta, kulkureittien pinnoituksia yms.

Mutta jos piirtäminen on sinulle hankalaa ja ikävää hommaa, hieman ylimalkaisempikin piirros riittää ihan hyvin. Kunhan itse hahmotat pihan kokonaisuutena, josta löytyy tilat kaikelle sille, mitä sinne haluat.

 

3. Yksityiskohtien suunnittelu valokuvien avulla

Todella kätevä keino suunnitteluun on käyttää oikeita valokuvia pohjana. Ota kuvia eri kulmista suunniteltavasta alueesta. Erityisesti juuri niistä kulmista, joista aluetta yleensä katsellaan.

Voit muuttaa nämä valokuvat piirrospohjiksi kahdella tavalla:

  1. Tulosta kuva. Jäljennä kuvasta säilytettävät elementit läpi piirtäen pergamiinille (tai oikealle kuultopaperille).
  2. Käytä kuvankäsittelyohjelmaa, jolla muokkaat kuvan ääriviivapiirrokseksi.

Tällaiselle piirroskuvalle voit helposti hahmotella erilaisia ideoitasi ja näet saman tien, miten ne toimivat olemassa olevien rakenteiden kanssa yhdessä. Valokuvan avulla suunnitellessa huomaat mielikuvasuunnittelua helpommin, miten suunnittelemasi kasvit ja rakenteet istuvat ympäristöön. Mitä ne peittävät, mihin ne ohjaavat katsetta, mahtuvatko ne suunniteltuun paikkaan jne.

Näissä kuvissa on pohjana valokuva tontin sisääntulosta.

Piirrospohjaan on piirretty talo, isot, säilytettävät puut, vastapäinen kerrostalo yms. Valokuvasta läpi piirtäessä itse asiassa huomaa yllättävän hyvin niitä suunnitelmallekin oleellisia asioita.

 

4. Siirrä suunnitelmat pihalle

Seuraavassa vaiheessa kannattaa sitten mallata suunnitelmiaan pihalla, oikeassa ympäristössä. Käytä hyväksesi naruja ja lautoja. Tai piirrä muotoja hiekalla tai muulla maasta erottuvalla aineella. 

Tämän vaiheen tarpeellisuus riippuu paljon itsestäsi. Jotkut hahmottavat suunnitelmat piirtäessäkin mainiosti kolmiuloitteisena, toisille se on vaikeampaa.

Itselläni tämä oikeassa ympäristössä apuvälineiden avulla tapahtuva suunnitelmien mielikuvitteleminen on ennaltaehkäissyt monta mittakaavavirhettä. Siinä on huomannut, että nyt on tulossa puu liian lähelle rakennusta. Tai tajunnut, että suunniteltu perennapenkin paikka jääkin pahasti tuon kauempana olevan ison puun varjoon. Näitä asioita ei pöydän ääressä suunnitellessa aina huomaa. 

 

Entäs sitten ne kasvivalinnat? 

Jos sinulla riittää aikaa ja kiinnostusta, voit etsiä istutuksiin sopivia kasveja kirjoista, netistä, muista puutarhoista jne. Muista aina kasveja valitessasi, että otat huomioon kasvupaikan ominaisuudet! Se on pihan helppohoitoisuuden ydin: oikea kasvi oikeaan paikkaan!

Kasvien valinta voi kieltämättä olla aika haastavaa nykyään, kun tarjontaa on niin valtavasti. Saman kasvin eri lajikkeidenkin välillä voi olla isoja eroja mm. kestävyydessä. Jos etsit vinkkejä ulkomaisilta sivustoilta tai lehdistä, voi niiden kasvivalinnat olla täysin sopimattomia Suomen oloihin.

Etsi tietoa mieluiten kotimaisista puutarhakirjoista ja sivustoilta, niissä on otettu meidän vaativa ilmastomme paremmin huomioon. Myös kotimaisten taimistojen sivuilta löydät paljon vinkkejä kasvivalintoihin ja tietoa kasvien vaatimuksista.

 

Kommentoi helposti Facebook profiililla!

2 kommenttia artikkeliin ”Näillä 4 vinkillä pihasuunnittelu on helppoa!”

  1. Itse kyllä haaveilen kasvimaasta ja nautin kasvien kanssa puuhailusta. Viime kesänä saatiin aikalailla meidän pihamme valmiiksi. Tänä vuonna vaan istutetaan muutamia taimia ja hoidetaan puutarhaa.

    Vastaa

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: