Miten syntyy Iloinen Puutarha?

Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!

Tällä kertaa haluan kertoa sinulle tosielämän tarinan siitä, miten minä päädyin seuraamaan luonnon mallia puutarhan hoidossa. Ja miten tämä päätös muutti koko näkökulmani pihanhoitoon ja avasi eteeni täysin uuden, mielenkiintoisen maailman. Ihan siellä ikiomalla, tutulla kotipihalla! 

 

Ammattilaiset eivät puuhastele!

Opiskelin puutarhuriksi vuosina 2003-2004. Opiskelujen aikana vierailimme kymmenissä erilaisissa puutarhoissa. Oli tomaatti- ja kurkkuviljelmiä, vihannes- ja juuresviljelmiä, ruusujen ja leikkokukkien kasvattajia. Pieniä kausipuutarhoja, joilla oli vain kesäkukkamyyntiä ja isoja julkisia puutarhoja, joissa oli valtavia näyte- tai koeviljelyksiä.

Tavoitteenani oli opiskelujen alusta lähtien puutarhayrittäjyys, joten katselin näiden ammattilaisten toimintaa tarkasti. Olin harrastanut puutarhan hoitoa omassa pihassani jo useamman vuoden. Vierailuilla etsinkin erityisesti eroja normaaliin kotipihan puutarhurointiin. Mitä nämä ammattilaiset tekevät toisin? 

No, ammattilaiset eivät puuhastele näiden puutarhahommien kanssa koskaan! Heidän toimintansa ydin on aina tehokkuudessa.

Jos sitä ei voi taloudellisesti kannattavasti tehdä, sitä ei kannata sitten tehdä ollenkaan. Tämä oli yleinen ohje kaikilla meille aloitteleville ammattilaisille.

Eräs tutustumiskohteena ollut koeviljelmä, jossa pääsimme vierailemaan.

Koska omat suunnitelmat liittyivät koristekasveihin ja avomaalle, riveissä kasvatus takertui mieleeni tehokkaana tapana. Ja se takertuikin tosi tiukasti, vuosikausiksi.

Aloin rakentaa omaa yritystä jo opiskelujen aikana, kesällä 2004. Suunnitelmassani koko toiminnan ydin tulisi olemaan omat emokasvit, joita varten piti rakentaa emotarha. Sinne voisin kerätä varastoa vanhoista perinnekasveista, erityisesti niiden vanhoja kantoja, ja voisin niitä sitten lisätä myyntiin.

Ja mikäpä valikoitui perennojen emotarhan muodoksi? No, rivikasvatus tietysti!

Muokkasimme peltoon ensimmäiset rivit jo 2004 syksyllä. Rivit olivat 120 cm leveitä ja niiden välissä oli traktorillekin riittävän leveät ruohokäytävät. Rivit jaettiin  ruutuihin, joihin aloin istuttaa eri puolilta kerättyjä perennojen emokasveja.

Emotarha yrityksen kolmantena kesänä 2006

 

Ja samaa riviviljelyn periaatetta noudatettiin myös astiataimien kasvatusalueella…

 

Alussa näytti lupaavalta, ja varsinkin hyvin ammattimaiselta. Huolella muokatut, lannoitetut ja kalkitut maat kelpasivat hyvin perennoille. Leikatut ruohot käytettiin riveissä katteina. Minulla oli hyvin aikaa hoitaa perennatarhaa, kun yrityksellä ei vielä myyntiä ollut. Se oli kivaa puuhaa, vaikka kitkemistä sun muuta toki riittikin.

 

Olin unelmatyössäni!

Sitten se ”ruusuilla tanssiminen” loppui

Taimimyynti päästiin aloittamaan 2007 ja verkkokauppa tuli kuvioihin 2008. Yritystoiminnan kasvaessa aikaa emotarhan hoivaamiseen oli jatkuvasti vähemmän. Tämän seurauksena emotarhan uudet rivit tehtiin nopeasti ja hätiköiden, ei enää huolella rikkakasveja poistaen. Uudet aarteet piti vain saada mahdollisimman nopeasti maahan ja takaisin tärkeämpiin hommiin.

Pian alkoi tulla ongelmia:

  • Ruoho riviväleissä pääsi leviämään penkkeihin,
  • kun ei enää ehtinyt kanttaamaan rivejä monta kertaa kesässä
  • Ruohoa ei enää kerätty,
  • eikä levitelty katteeksi.
  • Kuivuus ehti välillä tappaa kasveja, ennenkuin kastelun tarvetta edes huomattiin.
  • Kasvit alkoivat kasvaa kituen ja
  • tukehtua rikkaruohoihin.

Alkoi se oikea yrittäjän elämä: kiire, kiire, kiire. Miljoona asiaa yhtäaikaa työn alla. Ja puutarhassahan ajoitus on usein kaikki kaikessa, hommat pitää tehdä ajallaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ei oikein pihahommissa toimi.  

Epätoivoissani tulin tässä vaiheessa kokeilleeksi kaikenlaista vähän hassuakin, kuten kuun vaiheiden seuraamista puutarhatöissä. Jospa oikeasti kitkemisen määrä vähenisi ja kasvit kasvaisivat paremmin ihan vain oikealla töiden ajoituksella kuun vaiheiden suhteen!? Valitettavasti en mitään eroa entiseen näissä kokeiluissani huomannut. Kuun vaiheiden seuraaminen toi vain lisää stressiä, kun töitä ei voinut tehdä silloin, kun siihen olisi ollut aikaa!

Pitäiskö jo luovuttaa?

Vuonna 2013, 9 vuoden yrittäjyyden jälkeen, olin jo hyvin lähellä heittää hanskat tiskiin. Perennatarha alkoi olla jo ihan ylivoimainen hoitaaTässä vaiheessa perennarivejä oli jo 12 ja pensasrivejä 3. 

Laskin, että minulla meni koko tarhan läpikäymiseen 14 täyttä työpäivää. Ja tämä piti tehdä vähintään 2 kertaa kesässä, mieluummin 3. (Siis 250-350 työtuntia.)

Hyvin harvoin pystyin koko päivää siihen hommaan käyttämään, joten käytännössä emotarhan kitkeminen oli työlistalla ihan koko kesän. Kun loppuun pääsi, sai aloittaa seuraavalla viikolla alusta uudelleen.

Muistatko sen ennätyslämpimän kesän 2010? Kun Suomessa rikottiin lämpöennätys heinäkuun lopussa? Ennätyslukema, 37,2 astetta, mitattiin täällä Liperissä, mittauspiste on meiltä kivenheiton päässä.

Arvaas missä minä sen päivän vietin? Kitkemässä emotarhan aurinkoista puolta. Kiireellä, jotta saisin sen valmiiksi ennen lomamatkaa. Arvaa oliko hiki?! Siinä olisi saattanut työsuojeluvaltuutettu älähtää…

Eikä siinä mitään, jos tämä olisi tuottanut hyvää tulosta. Mutta ei, perennat voivat huonosti ja kasvoivat kituliaasti. Olin ihan kuvitellut, että voisin esitellä emotarhassa kasveja myös asiakkaille, mutta eipä sinne koskaan ketään tehnyt mieli viedä. Se oli jatkuvasti kesken, huonosti hoidetun ja sotkuisen näköinen!

2013 täyttyi sitten mitta! Lähes itku silmässä kitkin jälleen emotarhaa, etsien kaiken sen heinän, hatikan ja pelto-orvokin seasta niitä istuttamiani perennojen alkuja.

 

Voin paljastaa, että sillä hetkellä olo ei todellakaan ollut erityisen ammattimainen!

 

Ja ehkä juuri siksi satuinkin katsomaan selkää oikoessani tarhaa ihan uusin silmin. Ja tämä ”uusi näkökulma” käynnisti muutoksen, joka on muuttanut sekä asenteeni että tapani hoitaa puutarhaa täysin uusiksi.

Matka kohti Iloista Puutarhaa alkoi syksyllä 2013

Emotarhan rivit jäivät historiaan…

En jäänyt harkitsemaan, vaan emotarhan uudistus luonnonmukaiseen malliin alkoi heti syksyllä 2013. Jo seuraava kesä oli paljon helpompi, vaikka perustamistöitä oli tietysti vielä paljon tehtävänä.

Kesällä 2015 alkoivat tulokset näkyä selvästi ja 2016 olin täysin vakuuttunut, että tämä menetelmä todellakin toimii! Se vähentää merkittävästi kitkemistyötä ja sen lisäksi kasvit vieläpä voivat paljon, paljon paremmin.

Kasvien määrä on kasvanut ja emotarhan viljelyssä oleva ala on kasvanut. Silti saan koko alueen siistiyttyä parissa päivässä JA, myös pysymään kauniina koko kesän aikana! Siistimistyöhön menee entisen 250-350 työtunnin sijaan vain 40-60 tuntia!

Kaiken lisäksi muutoksen jälkeen myös kasvit viihtyvät ja kasvavat paljon, paljon paremmin! Emotarhaa esittelen joka kesä vierailijoille ja se saa aina runsaasti kiitosta.

 

Kasvit pääsevät uuteen kotiin…

 

Mitä tämä kaikki minulle opetti?

 

1. Älä koskaan jumi käsityksiisi ja toista vanhoja menetelmiä, jos ne eivät kerran toimi! Jo Einsteinkin sen sanoi:

”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”

 

2. Älä matki sokeasti kokeneempien toimintatapoja, vaan opettele ymmärtämään pihan ja luonnon toimintaa sekä tekojesi seurauksia. Puutarhan hoito ei ole mitään mystiikkaa, vaan tiedettä! Lue tutkimuksia, ole ennakkoluuloton, etsi syitä ja seurauksia.

 

3. Opettele katsomaan puutarhaa ja omaa toimintaasi siellä hieman ulkopuolisen silmin, jotta näet ne pinttyneiden toimintatapojesi ongelmat ja löydät parempia!

 

4. Piha on aina osa luontoa ja sitä helpompi sitä on hoitaa, mitä lähempänä luonnonmukaista mallia se on!

 

Uudessa emotarhassa kasvit kasvavat luonnolliseen tapaan isoilla istutusalueilla, joissa on sekaisin puita, pensaita, havuja, perennoja ja luonnonkasveja sulassa sovussa.

Istutukset on rakennettu dynaamisen istutuksen periaattein, ne ovat tiheitä ja kasvit saavat levitä myös siemenillään ja vaihtaa paikkojaan.

Istutusten pienilmasto on hyvä, kasvit voivat hyvin ja ovat helppohoitoisia. 

Lue lisätietoja dynaamisen istutuksen periaatteista tästä.

 

 

Voitko sinäkin tehdä pihastasi Iloisen Puutarhan?

Minulla meni reippaasti yli 10 vuotta siitä ensimmäisen oman pihan saamisesta (v. 1996) siihen, että oikeasti opin nauttimaan pihanhoidosta. Siihen, että pihasta tuli paras ystäväni, johon voin luottaa ja joka ”kuuntelee” minun toiveitani, että sain itselleni Iloisen Puutarhan.

Ja minähän siis todellakin rakastan puutarhanhoitoa! Eihän minusta muuten olisi puutarhuria tullut!

 

Tiedän, että jotkut eivät opi koskaan nauttimaan pihastaan. Olen jutellut vanhempien ihmisten kanssa, jotka huokaavat helpotuksesta, kun ei ole enää pihaa. Josta oli lopulta ”lupa” luopua, kun tuli vanhaksi, eikä enää jaksa. Jotkut jopa kokevat, että aika omakotitalossa meni ihan hukkaan, pihatöissä raataen ja niistä huonoa omatuntoa jatkuvasti kokien.

Ongelmia voi tulla myös innokkaalle tarhurille iän tai sairauksien myötä. Ei enää jaksakaan samalla tavalla kuin nuorempana.

Olen kuullut lukemattomia kertoja, että ”sellaista se puutarhan hoito on”, kun olen harmitellut epäonnistumista, raskasta työtaakkaa tai epävarmuutta onnistumisesta.

 

Mutta onko puutarhan hoidon pakko olla ainaista raatamista?

 

Sinäkin ehkä olet törmännyt ajatukseen, että pihan omistajan pitäisi aina harrastaa sitä pihaansa. Että hänen kuuluu innostua siitä niin, että oikein haluaa viettää siellä kaiken vapaa-aikansa ja lomansa. Hänen pitäisi omistautua sille, olla jatkuvasti hankkimassa uusinta tietoa, istuttamassa uusia kasveja, innostua niistä epäonnistumisistakin vain kokeilemaan uudestaan. Valittaa ei pidä, koska ”sellaista se pihanomistajan elämä nyt vain on”.

Jos et sovikaan näihin raameihin, saatat jopa kuulla, että sinulla ei pitäisi olla pihaa ollenkaan. Et ole muka ansainnut sitä, kun et yhtään viitsi panostaa ja ole innostunut.

Ajattele nyt niitä kaikkia, jotka kyllä jaksaisivat olla innoissaan ja touhuta pihalla kellon ympäri, mutta joilla ei ole siihen mahdollisuutta!

Minä en allekirjoita tätä!

Minusta omaan pihaan on oikeus kaikilla ja kaikki voivat siitä myös nauttia. Ei todellakaan kaikkien tarvitse omistautua pihalleen ja ryhtyä aktiiviseksi puutarhaharrastajaksi. Piha voi antaa todella paljon, mutta se voi tehdä sen myös sivuroolissa. Sen ei tarvitse näytellä elämän pääroolia, jotta se voisi olla voiman ja ilon lähde.

Piha voi oikeasti olla se paikka kotona, joka ei vaadi mitään, ei odota mitään, vaan antaa luvan nauttia ja rentoutua.

On täysin mahdollista rakentaa unelmien puutarha niin, että se täyttää juuri sinun toiveesi ja tarpeesi. Ja tämä onnistuu sinultakin, kunhan saat käyttöösi oikeat työkalut.

Kommentoi helposti Facebook profiililla!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: