Kun nurmikolle ilmaantuu sammalta, yleisin ohje on ”lisää kalkkia, kalkkia, kalkkia”. 

Mutta kertooko sammaloitunut nurmikko todellakin aina maan happamuudesta? No, ei kerro!

Vaikka sammaleesta tuleekin aina mieleen oravaisen sammalhuone metsässä ja suomalainen havumetsä on hapan, ei nurmikolla viihtyvät sammaleet suinkaan ole mitään happamuuden indikaattoreita.

No miksi se nurmikko sitten sammaloituu? Ja mitä sille voisi tehdä?

 

Se selvitetään nyt!

näin ennaltaehkäiset sammaloitumisen

 

Ihan ensimmäisenä pitää miettiä, mikä se nurmikko oikein on?

Se ihana, samettisen tasainen vihreä matto, jollainen nurmikko mielessämme on, koostuu tyypillisesti 3-5 heinälajista. 

Siellä kasvaa esim. niittynurmikkaa, punanataa ja raiheinääMukana voi olla myös esim. apilaa.

Nurmikkokasvit ovat siis ihan tavallisia heiniä ja matalia ruohokasveja, joista leikkaamatta kasvaa ”heinäpelto”.

Ne kuitenkin kestävät hyvin säännöllistä leikkaamista ja tallaamista, mikä tekee niistä hyviä nurmikkokasveja.

Tällainen muutaman heinälajin tasainen kasvusto on kuitenkin luonnon näkökulmasta aika köyhä aavikko.  

 

Ja kuten olen monesti sanonut: mitä kauempana luonnonmukaisesta yrität pihasi pitää, sitä vaikeampaa sen hoito on. 

Nurmikko voikin olla yksi pihan työläimmistä elementeistä. Mikäli siis haluat säilyttää sen tällaisena muutaman heinälajin aavikkona. 

  • Se pitää perustaa ihan yhtä huolellisesti rikkakasveista puhdistettuun maahan kuin perennapenkki tai kasvimaa. 
  • Multaa pitää olla pohjamaasta riippuen vähintään 20, mieluummin 30 cm.
  • Heinälajit pitää valita tarkasti kasvupaikan olosuhteiden mukaan: varjoon eri lajit kuin aurinkoon. Useimmilla pihoilla tämä tarkoittaa useita erilaisia seoksia, sama ei sovellu joka paikkaan.
  • Sitä pitää leikata säännöllisesti, ihan vain muutama milli kerrallaan.
  • Sitä pitää kastella poutajaksoilla, ihan kuten kastelet perennapenkkiä tai kasvimaatakin.
  • Sitä pitää lannoittaa runsaasti, sillä jatkuva leikkaaminen kuluttaa paljon ravinteita. Erityisesti, jos keräät nurmisilpun pois ja haravoit nurmen syksyin ja keväin.

 

Vaihtoehtoja tällaiselle työläälle nurmikolle löydät tästä: Nurmikko kolmella eri tavalla

nurmikko

 

Yleisimmät virheet nurmikon perustamisessa:

  • liian ohut multakerros
  • käytetty multa on huonolaatuista, siinä on kiviä, puun paloja, rikkakasvien juuria
  • siemenseosta ei ole valittu kasvupaikan mukaan

ja hoidossa:

  • nurmea ei lannoiteta riittävästi
  • nurmea ei kastella ennenkuin se kärsii jo pahasti kuivuudesta
  • leikataan liian harvoin

Sammaloitunut nurmikko kertoo AINA siitä, että nurmiheinät voivat siinä jostain syystä huonosti.

Sammal ei ”valtaa tilaa” nurmelta, se vain täyttää ne aukkopaikat, joita huonokuntoiselle nurmikolle ilmaantuu.

 

Sammaloitumisen ennaltaehkäisyksi riittää, että perustat ja hoidat nurmikon kunnolla niin, että se jaksaa kasvaa ja voi hyvin!

piha kuntoon -verkkokurssi

 

Näin kunnostat sammaloituneen nurmikon

 

Yksi asia pitää kysäistä tässä ihan alkuun: huomasitko nurmen sammaloitumisen keväällä haravoinnin jälkeen?

Jos, niin muistelepa viime kesää. Oliko samalla paikalla silloin ihan kohtuuvointinen nurmikko?

 

Sammal ei koskaan valtaa nurmea salassa talven aikana! 

Tällainen väärä mielikuva saattaa keväällä tulla, koska:

  • nurmiheinät eivät ole ikivihreitä kasveja, niiden maanpääliset osat kuolevat talveksi
  • kun haravoit nämä kuolleet ruohot pois, jäljelle jää se, mikä peittää maata heinien lisäksi (joko paljas maa tai sammal)

 

Älä anna silmiesi siis hämätä sinua keväällä.

Jos paikalla kasvoi sinua tyydyttävä nurmikko edellisenä kesänä, sellainen siinä kasvaa todennäköisesti tänäkin kesänä.

Jos piha on sinulle uusi, etkä tiedä millainen nurmi siellä on ollut, älä pelästy ”pelkkää sammalta” olevaa nurmikkoa. Katsele nyt kaikessa rauhassa yksi kesä, niin tiedät oikeasti miltä se näyttää, kun heinät sieltä lähtevät taas kasvuun. 

 

No, mutta entäs kun se nurmikko ihan oikeasti on sammaloitunut ja haluat sammaleesta eroon? Mitä voit tehdä?

piha kuntoon verkkokurssi

1. Selvitä sammaloitumisen syy

Jotta voit korjata ongelman, sinun on ensin tunnistettava se!

Sammal ei ole nurmikon sammaloitumisen syy. Se on oire.

Syy löytyy kasvuolosuhteista. Joko maasta tai ilmasta.

Syyn selvittämiseen sinulla on kaksi konstia:

  1. Tunnista sammal ja selvitä millaisissa olosuhteissa se erityisesti viihtyy (toimii aika hyvin, mikäli nurmella kasvaa runsaasti jotain tiettyä sammallajia)
  2. Ota maasta näyte ja tutkituta se laboratoriossa.

Lisätietoa maa-analyysistä löydät täältä: Maa-analyysi, mikä se on ja miten se tehdään.

 

Sammalten tunnistaminen ei ole ihan helppoa, mutta opiskelemalla senkin oppii! 

Hyviä apuvälineitä löytyy netistä:

Luopioisten kasvisto – sammalet

Tunnista sammal – määrityskaava Powerpointesityksenä 

Pinkka – lajintuntemuksen oppimisympäristö koululaisille

 

Suomessa on satoja erilaisia sammalia ja useat kymmenet niistä viihtyvät oikein hyvin myös puutarhamaassa.

Lajeista löytyy maanpeittäjiä ihan joka paikkaan:

  • Aurinkoon – varjoon
  • Kuivaan – märkään
  • Happamaan – emäksiseen
  • Ravinteikkaaseen – vähäravinteiseen

Koska sammalilla ei ole juuria, niille on usein oleellisempaa muut kuin maaperän olosuhteet. 

Mutta yksi yhteinen piirre niillä on kaikilla: ne ovat huonoja kilpailemaan juurellisten kasvien kansssa.

2. Paranna nurmiheinien vointia

Nurmiheinät viihtyvät kun:

  • paikka on aurinkoinen suurimman osan päivästä (toiset lajit sietävät varjoa paremmin kuin toiset)
  • maa on hyvin vettä läpäisevää ja kuohkeaa
  • pH 6-6,5 (siis lievästi hapan)
  • maa on multavaa
  • multakerros vähintään 20 cm
  • liukoisen typen tarvoitearvo nurmikon kasvualustassa: 35 < 50 < 100 (vrt. kuivalla luonnonniityllä alle 5)

Tyypillisiä nurmikon ongelmia ja niiden korjaustapoja:

Ongelma Ratkaisuehdotus
Vähäravinteisuus Lannoita erityisesti nurmelle tarkoitetulla lannoitteella tai eloperäisillä lannoitteilla
Vähämultaisuus Tilanteesta riippuen: lisää multaa pinnalle tai muokkaa maahan eloperäisiä aineita
Happamuus Jos pH on alle 6, kannattaa maata kalkita
Märkyys Hoida ojitus/kallistukset kuntoon
Varjoisuus Kylvä maahan varjossa viihtyviä lajeja/vähennä varjostusta
Maan liika tiiviys Liittyy usein vähämultaisuuteen, joten eloperäisen aineksen lisääminen auttaa. 

 

älä usko näitä myyttejä!

 

”Sammal viihtyy happamassa maassa, joten sammaloitunut nurmikko pitää kalkita.”

Jotkut sammaleet viihtyvät happamassa maassa, toiset suosivat kalkkipitoista.

Maan happamuudella ei ole kauheasti edes väliä sammaleelle. Useimmille puutarhan sammalille kelpaa hyvin pH 6-8eli normaali tai jopa ylikalkittu puutarhamaa.

Maan pH selviää parhaiten ihan mittaamalla, sammaleesta sitä ei voi päätellä.

 

”Sammal viihtyy vain varjossa”

Sama kuin edellä, osa viihtyy, osa ei.

Juurettomina useimmat kaipaavat korkeaa ilmankosteutta, minkä takia paahteinen kivikko ei ole kovinkaan houkutteleva kasvupaikka. Mutta kyllä sammalia löytyy myös aurinkoiseen paahteeseen.

Varjossa sammaloituminen on voimakkaampaa siksi, että ruohovartiset nurmikasvit viihtyvät siellä huonosti.

 

”Sammal valtaa alaa nurmiheiniltä”

Sammal on tosi huono kilpailemaan juurellisten kasvien kanssa. Jos nurmiheinät voivat hyvin, ei sammal pysty niiltä mitään valtaamaan.

Sammal tulee vasta, kun sille on tilaa.

 

”Sammal kertoo maan tiivistymisestä”

Sammalta ei haittaa maan tiivistyminen, mutta nurmiheiniä taas haittaa. Siksi sammal saa helposti tilaa paikkaan, jossa maa on liian tiivis heinien kasvaa. 

 

”Sammal kannattaa myrkyttää ja haravoida pois nurmikolta”

Sammaleen viihtyminen nurmikolla kertoo yleisesti vain sen, että nurmiheinillä on siinä paha olla!

Syitä tähän on monia ja ongelma poistuu vain syyt korjaamalla. Kun ne heinät alkavat taas viihtyä paremmin, sammal häviää paikalta ihan itsestään.

Haravoimalla sammalta on lähes mahdotonta saada hävitettyä, sillä se lisääntyy siitä silpusta. Usein haravointi päinvastoin auttaa sitä leviämään.


 

Jos pihasi nurmikko sammaloituu, mieti tovi, haittaako se mitenkään?

Sammaloitumisesta on myös etua: se pysyy leikkaamattakin lyhyenä, se on pehmeää kävellä, ja se lisää pihasi monimuotoisuutta.

Mitäpä, jos antaisitkin sen vain olla?

 

sammaloituminen

 

Onko sinulla ollut sammalongelmia pihallasi? Miten olet niitä koittanut ratkaista ja oletko onnistunut? Olisi mahtavaa kuulla kokemuksiasi!

Kommentoi tuohon alle tai lähetä minulle sähköpostia puutarha@auringontahti.fi

 

 

Kommentoi helposti Facebook profiililla!

Vastaa