Kiinnostaako taimien esikasvatus? Nappaa tästä helpot ohjeet talteen.

Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!

Suomen kesä on kovin lyhyt, kuten tiedämme. Mitä pohjoisempana ollaan, sitä lyhyempi. Moni kesäkukka ja vihannes on siinä rajoilla, ehtiikö se tämän lyhyen kesän aikana kukkia tai tuottaa satoa ollenkaan.

Useimmilla kasveilla elämän alkuvaihe on kovin hidas; itäminen, sirkkalehtivaihe ja kasvun alku. Se on tänä aikana myös hyvin herkkä ulkoisille tekijöille, kuten vaikkapa tuulelle, sateelle tai kylmälle ilmalle. Esikasvatus sisätiloissa etukäteen antaa kasville aikaa ja suojaa tämän herkän vaiheen aikana.

Taimia voit toki ostaa valmiinakin, mutta useimpien kasvien esikasvatus ei ole vaikea homma tehdä itsekin. Maaliskuun puolivälin jälkeen ikkunasta tuleva luonnonvalo riittää jo sisäkasvatukseen. Pidempää kasvuaikaa vaativille voi ostaa suhteellisen edullisia kasvilamppuja.

 

Mitä varusteita esikasvatus vaatii?

  1. Siemeniä (tai joissain tapauksissa mukuloita tai sipuleita)
  2. Multaa
  3. Valoisan ja mielellään melko viileän paikan
  4. Vähän laskutaitoa
  5. Ruukkuja, potteja, purkkeja eli kasvatusastioita

 

Siemeniä voit ostaa vaikka ruokakaupasta, puutarhamyymälästä, netistä joko Suomesta tai ulkomailta. Voit myös saada niitä ystäviltä tai kerätä kesällä omista kasveistasi.

Tärkeitä juttuja siemenostoksilla:

  • pussin siemenmäärä (huomioi varsinkin hintavertailuissa)
  • parasta ennen päiväys
  • laji ja lajike (säilytä pussit, saatat nimittäin kaivata näitä tietoja vielä myöhemminkin)

Siementen hankinnasta löydät lisätietoa tästä.

 

Kasvualustaksi käy vaikka kaupasta ostettu kylvömulta. Myös kaktusmulta on hyvä valinta, tai sitten voit tehdä seoksen itse.

Tärkeitä juttuja mullan valinnassa:

  • mullan pitää olla puhdasta, eli hygieenistä. Pienet taimet ovat herkkiä kaikenlaisille sienitaudeille ja toisaalta rikkakasvien siemenet mullan seassa hankaloittavat hommaa huomattavasti.
  • mullan pitää olla hienojakoista ja ilmavaa. Muuten pikkutaimet voivat tukehtua tai eivät saa hennoilla juurillaan mitään kosketusta maahan
  • mullan pitää olla vähäravinteista. Liian vahvassa mullassa siemen ei ehkä idä ollenkaan tai pikkutaimi ”palaa”. Liian typpipitoinen multa voi aiheuttaa myös monenlaisia kasvuhäiriöitä.
Taimet akvaariossa
Kierrätys kunniaan! Tässä juuri itäneet kylvöruukut nauttivat entisen akvaarion kosteasta ilmasta ja valoista.

Pienet taimet tarvitsevat paljon valoa kasvaakseen. Ikkunasta sitä tulee riittävästi vasta maaliskuun puolivälin jälkeen. Jos kasvatat taimia ennen sitä, hanki kasvilamppu (loisteputki käy hyvin, tai sitten ihan oikea kasvilamppu).

Tavallinen hehkulamppu tai mikään muukaan lämpöä tuottava valo ei kasvivaloksi sovellu. Valon pitää olla lähellä taimia, jolloin lämpötila voi nousta aivan liian korkeaksi. Lämpöä tuottava valo on huonompi vaihtoehto kuin ei valoa ollenkaan! 

Perussääntö on, että mitä lämpimämpi kasvupaikka, sitä enemmän tarvitaan myös valoa. Eli jos valosta on pulaa, kannattaa vähentää myös lämpöä.

 

 

 

Milloin esikasvatus aloitetaan?

Laskutaidosta on hyötyä sopivan kylvöajan arvioimisessa. Siemenpussissa kerrotaan yleensä esikasvatusaika. Jos sitä ei löydy siitä, tarkista asia netistä. Kukissa saatetaan toisinaan myös kertoa aika kylvöstä kukintaan.

Kun saat em. seikat selville, katso kalenteria. Jos haluat vaikkapa samettikukan kukkivan juhannuksena, laske siitä taaksepäin 8 viikkoa. Siinä on sopiva kylvöaika. Jos taas haluat kasvattaa esim. tomaatteja ulkona ja sinun asuinalueellasi hallat on ohi tyypillisesti kesäkuun 10. päivä, laske tästä taaksepäin 8-9 viikkoa. Siinä on sopiva kylvöaika.

On tärkeä huomioida eri kasvien hyvin erilaiset esikasvatusajat. Esim. tomaatti kannattaa kylvää aikaisintaan maaliskuussa, jos haluat istuttaa ne avomaalle tai lämmittämättömään kasvihuoneeseen. Avomaan kurkulle puolestaan rittää muutaman viikon esikasvatus, joten ne kannattaa kylvää vasta huhti-toukokuussa.

Liian pitkä esikasvatusaika voi olla kasville myös haitaksi. Esim. kurkun, melonin ja kurpitsan juuret kärsivät aina uudelleen istutuksesta sitä enemmän, mitä isommaksi taimi on jo kasvanut. Kasvi juroo istutuksen jälkeen pitkään, jolloin menetät sen edun, jota aikaisella kylvöllä tavoittelit.

Vaikka sormet siis syyhyäisi ryhtyä kylvöpuuhiin jo tammikuussa, malta mielesi. Käytäntö on osoittanut, että maaliskuun puolivälin jälkeen kylvetty tomaatti on kesäkuun alussa ihan yhtä iso kuin se tammikuun pimeässä kylvettykin.

Toki jotkut kasvit vaativat hyvin pitkän esikasvatuksen, esim. chilit ja paprikat. Niillä alkuvaiheen kasvu on poikkeuksellisen hidasta ja lisäksi ne tarvitsevat hyvin pitkän kasvuajan tuottaakseen kypsää satoa. Jos käytössäsi ei ole kasvivaloja, suosittelen ostamaan nämä taimet valmiina.

Laske siis sopiva kylvöaika aina sekä kasvin että käytettävissäsi olevien esikasvatusolojen ja tulevan kasvupaikan olosuhteiden perusteella.

 

Mihin siemenet kylvetään?

Kasvatusastiaksi käy melkein mikä vain purkki. Suosittelen tekemään siihen reiät pohjaan, jottaEsikasvatus paperipotissa ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. (Ei tämä toki välttämätöntä ole, mutta helpottaa kastelua.) Voit hyvin käyttää vaikka viilipurkkeja, maitopurkkeja, munakennoja, vessapaperirullan hylsyjä jne.

Tai tee sanomalehdestä itse paperipotteja, jotka maatuvat aikanaan itsestään. Tai osta kaupasta turvenappeja, kylvöruukkuja yms. Kasvi ei siitä välitä, millainen astia on  😉 !

Melko uusi villitys on kylvää siemenet ensin esim. märkään talouspaperiin tms. ja siirtää siitä multaan vasta itämisen jälkeen (”lauttaidätys”). Olen itsekin tätä toisinaan harrastanut, etenkin isommilla ja heikosti itävillä siemenillä. 

Etuna on, että tilaa säästyy, kun siemenet itävät hyvin pienessä tilassa ja multaa ja ruukkuja tarvitaan vain itäneille. Myös kosteuden hallinta voi olla tällä tavalla hieman helpompaa. 

Tärkeä juttu lauttaidätyksessä on, että olet tosi nopea. Itäneen siemenen pitää päästä kasvualustaan heti, viikon päästä voi olla jo myöhäistä.

Tästä löydät hyvät ohjeet lauttaidätykseen.

 

Miten siemenet kylvetään?

Voit kylvää siemenet joko hajakylvönä yhteen isompaan astiaan tai yksitellen omiin purkkeihinsa. Yleensä hyvin pienet siemenet kylvetään hajakylvönä ja isommat yksitellen.

Ripottele tai asettele siemenet kostutettuun multaan sopivin välein (riippuu kasvista). Sumuta puhtaalla vedellä varovasti, jolloin siemen painuu tiiviisti multaa vasten ja kastuu.

Kylvösyvyys on n. 2 kertaa siemenen koko, mutta tämä on hyvin kasvikohtaista ja kannattaa tarkistaa, jos et ole varma. Jotkut siemenet itävät valossa ja niitä ei saa peittää ollenkaan.

Peitä astia kelmulla tai kannella, jotta kosteus säilyy paremmin. Moni siemen hyötyy alalämmöstä, eli hyvä idätyspaikka on vaikka lattialämmitetty pesuhuoneen lattia tai pöytä, jonka alla on patteri.

Heti kun siemen on itänyt, nosta astia viileämpään ja valoisaan paikkaan.

 

Miten koulitaan?

Hajakylvöstä pikkutaimet pitää aina koulia omiin ruukkuihinsa. Joko yksitellen tai pieninä nippuina. Tämä kouliminen voi olla taimelle joko eduksi tai haitaksi, kasvista riippuen. Esim. tomaateille siitä on hyötyä, kurkulle taas haittaa.

Kouliessa pieni taimi nostetaan varovasti ja hellästi juurineen mullasta ja istutetaan uuteen ruukkuun. Kastele uusi kasvupaikka ensin huolellisesti ja tee siihen reikä kasvin juuria varten.

Pitkäksi venyneen taimen voit hyvin istuttaa entistä syvempään. Useimmat kasvattavat maan alle jäävään varteen lisää juuria ja näin niistä tulee tanakampia. Mutta ihan kaikille tämä ei sovi, mehevävartisia kasveille (esim. kurkku) en sitä suosittele.

Oikea koulimisaika on, kun taimeen on tullut niiden ensimmäisten sirkkalehtien lisäksi yksi tai kaksi kasvulehteä.

Taimen voit tässä vaiheessa laittaa jo hieman vahvempaankin multaan, mutta kyllä se sama kylvömultakin käy. Älä laita juuri koulittuja pikkutaimia suoraan auringonpaisteeseen pariin päivään, muuten ne voivat läkähtyä.

 

Pikkutaimien hoito

Kastelu

Tärkein hoitotoimi on kastelu. Pienillä taimilla on pienet ja hennot juuret. Ne tukehtuvat helposti, jos kasvualusta on jatkuvasti litimärkä, mutta toisaalta versot nuupahtavat herkästi myös janoon.Basilikan esikasvatetut taimet

Kastele siis usein, vähän kerrallaan. Sisäilma on usein hyvin kuivaa, joten kevyt sumuttelu on aina taimille mieluista.

Altakastelu helpottaa hommaa (eli vettä annetaan ruukun alla olevaan astiaan, josta se imeytyy sitten ruukun multaan). Altakastelun etu on myös se, että se houkuttelee taimea kasvattamaan juuria sinne alaspäin. Kunhan vesi ei siellä alusastiassa koko aikaa lillu…

 

Lannoitus

Lannoittamisen tarve riippuu esikasvatusajasta, kasvista ja olosuhteista. Jos koulit taimet normaaliin, peruslannoitettuun multaan, ne eivät normaalisti tarvitse lisälannoitusta vielä esikasvatusaikana.

Lannoitus kannattaa antaa kasteluveden mukana. 

 

Vinkki: Taimikasvatuksessa voit saada paljon apua EM-tuotteista. Mullan voit kastella laimennetulla Terrafert Maa liuoksella jo ennen kylvöä. Suihkutteluveteen voit lisätä Terrafert Lehteä. Em-mikrobit parantavat kasvin vastustuskykyä erilaisia tauteja vastaan, edistävät tervettä kasvua ja torjuvat tuholaisia ja sieniä. Hieman isommille taimille voit myös antaa lannoitteena vähätyppistä bokashipisua, jos käsittelet biojätteesi bokashilla.

 

Valo

Lisävaloa tarvitaan Suomessa maaliskuulle asti. (Etelässä maaliskuun alkuun, pohjoisessa sen loppuun.)

Vaikka sinulla olisi lämmin kasvihuone käytettävissä, luonnonvalo ei silti riitä taimikasvatukseen ennen tätä.

Valoa ei kannata kuitenkaan tarjoilla yötä-päivää. Kasvitkin kaipaavat yölepoa  ?!

Valoisa aika saisi olla 12-16 tuntia päivässä. Jos pystyt hyödyntämään myös luonnonvalon, anna lisävaloa aamulla ja/tai  illalla niin, että kokonaisvaloaika on vähintään tuon 12 tuntia. 

Ajastimien käyttö säästää sähköä ja helpottaa hoitotöitä.


Esikasvatuksen ongelmia, syitä ja ratkaisuja

 

Siemen ei idä ollenkaan

Pohjalämpö, eli idätysruukun alta tuleva lämpö, auttaa monia siemeniä itämään. Hyödynnä vaikka lattialämmitystä, tulisijan päällisen lämpöä, laita patteri idätyspöydän alle tai hanki lämpömatto. Sopiva lämpötila on 25-30 astetta, sitä kuumempi on jo pahasta.

Siemen iti, mutta nuukahti pian sen jälkeen ja kuoli

  • yleisin syy on taimipolte (sienitauti), joka on tarttunut taimeen joko mullasta tai kylvöastiasta
  • kasvualusta on liian kuiva tai märkä
  • kasvualusta on liian vahvasti lannoitettua

Käytä puhdasta multaa ja puhtaita astioita kylvöön sekä mietoa kasvualustaa (esim. kylvömulta tai kaktusmulta). Huolehdi tasaisesta kastelusta. Suosittelen lämpimästi kastelemaan kylvömullan Terrafert Maalla ennen kylvöä, se ehkäisee myös sienitauteja.

Taimi ”juroo”, eli pysyy hengissä, mutta ei kasva

  • valon, ravinteiden tai veden puute
  • liian alhainen tai liian korkea lämpötila
  • vetoisuus kasvatuspaikassa
  • juurten häiriintyminen/katkeilu kouliessa tai uudelleen istutettaessa

Taimi kasvattaa pitkää vartta, mutta ei lehtiä

  • valon puute
  • kasvatuslämpötila on liian korkea
  • multa on liian ravinteikasta

Yleisin syy on em. kolmen epäsuhta. Jos lämpötila on korkea, tarvitaan enemmän valoa ja ravinteita. Jos valoa on paljon, tarvitaan enemmän lämpöä ja ravinteita. Jos ravinteita on paljon, tarvitaan enemmän myös valoa ja lämpöä.

Taimesta tulee pitkä hujoppi, kun piti tulla matala ja tanakka

  • em. kasvuolot
  • latvomisen laiminlyönti

Lähes kaikki sellaiset kasvit, joiden on tarkoitus tuuheutua/haaroittua, kannattaa latvoa jo hyvin pienenä. Eli katkaise latva poikki, kun taimeen on tullut 2-3 lehteä/lehtiparia.

Toista tarvittaessa useampaan kertaan. Näin tehdään mm. useimmille kesäkukille ja yrteille.

Jos vertaat taimea kaupassa myytäviin, muista, että ammattiviljelmillä käytetään usein myös kasvusääteitä, joiden avulla taimesta kasvaa tanakka ja tuuhea. Sen lisäksi, että kasvatusolot on hyvin tarkasti ko. kasvin tarpeita vastaaviksi säädetty.


No, nyt vain kokeilemaan esikasvatusta!

Aloita helpoilla, esim. samettikukalla, krassilla, yrteillä tai kehäkukilla. Kokemuksen karttuessa voit sitten laajentaa valikoimaa.

Ennen kuin huomaatkaan, sinulla on kohta kaikki paikat täynnä taimia joka kevät  ? !

 

Kerro ihmeessä omista esikasvatuskokemuksistasi! Oletko onnistunut iloisesti vai epäonnistunut surkeasti? Oletko ehkä erikoistunut jonkun tietyn kasvin esikasvatukseen?

 

Kommentoi helposti Facebook profiililla!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: