Hei, olen Anna Saarikoski-Tähtelä,

taimiviljelijä ja puutarhayrittäjä.

 

Elän elämääni Pohjois-Karjalassa, ihan Joensuun kupeessa Ylämyllyllä.

Syntyisin olen Helsingistä ja sieltä monien eri vaiheiden kautta päätynyt tänne. Kauaksi kaikesta tai kaiken keskelle, ihan miten haluaa asian nähdä. (Itse ajattelen jälkimmäisellä tavalla…)

Asun ja yritän perheeni kanssa vanhalla maatilalla, joka on ollut olemassa ainakin jo 1920-luvulta asti. Perheeseen kuuluu itseni lisäksi mies, kaksi opiskelijanuorukaista, koira ja kolme kissaa.

Ja tuhansittain pieniä ja vähän isompiakin kasvilapsia!

Koulutustausta 

Olen puutarhuri-kirjanpitäjä-yrittäjä. Tällä taustalla aika luontevaa on, että hoidan yrityksessä ihan kaiken: puutarhatyöt alusta loppuun tietysti sekä lisäksi suunnittelun, laskutuksen, kirjanpidon, markkinoinnin…

Puutarhakärpänen puraisi minua vasta aikuisiällä, 90-luvun puolivälissä hankkimamme omakotitalon myötä.

Sitä ennen olin parvekeviljelijä (jonka parveke ei todellakaan ollut mikään vihreä keidas…) ja kiinnostukseni kohdistui enemmän eläimiin kuin kasveihin. Tosin luonto ja sen monimuotoisuus kiehtoi minua jo lapsena.

Olen aina ollut enemmän kotonani keskellä kuusimetsää tai pajupusikkoa kuin kaupungin torilla tai puistossa.

Vuonna 2000…

kun kuopuksemme oli juuri syntymäisillään, mieheni bongasi lehdestä ilmoituksen tästä vanhasta maatilasta.

Meillä oli silloin ihana 50-luvun omakotitalo Joensuussa, enkä ollut todellakaan lähdössä sieltä mihinkään muualle kuin pariksi päiväksi synnytysosastolle mikä päivä hyvänsä.

Mutta kevään aikana ilmoitus toistui, ja toistui, ja toistui, eikä jättänyt rauhaan. Mikä siinä sitten niin ihmeellistä oli? No, ”tila rajoittuu Pyhäselän rantaan” -kohta.

Kukapa ei olisi haaveillut talosta järven rannalla, lähellä kaupunkia?

Ja tämä oli nyt sellainen. Pakkohan sitä oli lähteä katsomaan, vastasyntynyt vauva kainalossa ja kolme-vuotias isoveli toisessa kädessä.

Hankien keskellä oli pieni, vanha talo, piharakennuksia, ympärillä lumikenttää silmänkantamatttomiin sekä koivu- ja kuusimetsää. Eihän siitä sitten enää voinut eroon päästä, ja kaupat tehtiin toukokuun lopussa.

Ensimmäinen kesä meni yllätyksien parissa.

  • Kun lumet sulivat, osa siitä valtavasta lumikentästä muuttui järveksi. (Siis oikeasti järveksi…)
  • Talo oli jäinen vielä kesäkuun alussa. Niin käy, kun hirsitalo on kylmillään yhden talven.
  • Leivinuuni oli käyttökiellossa ja saunan savuhormi oli tehty ilmastointiputkesta.
  • Odotin vajaan kahden hehtaarin pellon olevan kesantopelto, mutta yllättäen sinne pärisyttelikin maatalouskoneet kylvöhommiin! Selvisi, että pelto oli vuokrattu ja siinä tulisi ainakin vielä tänä kesänä kasvamaan kauraa.
  • Rannassa lepikon seassa ollut lautatönö, jota välittäjä oli sanonut jalassaunaksi (”todennäköisesti ihan purkukuntoinen”) paljastuikin jalasmökiksi. Jossa oli kuusi kerroshetekkaa, kaappeja, valtavat määrät vanhoja vaatteita… ja hiirenpaskaa!

Talo lämpeni viimein kesäisessä auringosa  ja tuli tarve avata makkarin ikkuna. Ulommaisen ikkunan alapoka putosi maahan ja valtava muurahaisten armeija alkoi kipittää sisälle.

Päätimme, että ei meillä sittenkään ole liian kuuma nukkua. Varsinkaan, kun ei se uni nyt tulisi kuitenkaan. Remonttitarpeet eivät tainneet rajoittua siihen keittiön uusimiseen, mikä olikin mennyt yllättävän kivasti.

Mutta oli myös iloisia yllätyksiä!

Pihapiiri oli aivan upea!

Kun omenapuut ja mansikat siisteissä riveissä kukkivat alkukesästä, kun löytyi mahtava maakellari (oli lumen alla piilossa kaupantekohetkellä), kun piharakennukset olivat täynnä vanhoja tavaroita (lue ”aarteita”), murheet ja huolet jäivät taka-alalle.

Järvelle pääsy oli hankalaa kosteikon ja parimetrisen järviruokometsän läpi, mutta ranta oli aivan mahtava. Kova hiekkapohja, ei kiviä, vaan loivasti syvenevää rantaa niin pitkälle kuin jaksoi kävellä.

Raivasimme sinne polun ruovikon läpi ja teimme rantaan retkiä isoveli isän reppuselässä ja kuopus sitterissään maitokärryissä.

Tuli vahva olo ”tästä ei lähdetä kuin hautuumaalle”!

 

Kaurapelto ja sen takana Pyhäselkä, vuonna 2000.

    

Alkuvuodet menivät

remontoidessa ja rakentaessa, pihalla ja puutarhassa.

Pikkuhiljaa rakkaus paikkaan ja etenkin rakkaus puutarhaan ja sen kasveihin kasvoi niin suureksi, että 2003 keväällä lähdin opiskelemaan puutarhuriksi.

Vakaana aikomuksena opiskelujen aikana keksiä keino hyödyntää mainiossa viljelykunnossa oleva pelto ja tilan sijainti lähes keskellä kaupunkia. Alussa mielessä oli jonkinlainen marjanviljely, mutta melko pian syntyi ajatus taimitarhasta…

Siihen johti kolme tärkeää syytä:

  • ihastuin siemeniin ja kasvien lisäämiseen ollessani harjoittelemassa Joensuun upeassa kasvitieteellisessä puutarhassa Botaniassa
  • näin opiskellessani, miten kotimainen taimituotanto ja sen myötä kotimaiset perinnekasvit ovat jäämässä pahasti ulkomaantuontien jalkoihin ja halusin tehdä asialle jotain
  • halusin perustaa taimimyymälän, jossa ihan aloittelijakin uskaltaisi pyytää apua ja saisi neuvoja rentoon, hauskaan ja iloa tuottavaan pihanhoitoon 

Puutarha Auringontähti perustettiin vuonna 2005.

Hyvin hissukseen, voimien ja rahojen mukaan on sitten toimintaa kasvatettu.

Pari vuotta sitten opiskelin jälleen, suoritin yrittäjän ammattitutkinnon. Samalla yrityksen toimintaa lähdettiin kehittämään vahvasti digipalvelujen suuntaan.

Taimiviljely ja -myynti on edelleen päätoimiala. Mutta sen rinnalle on kasvanut monenlaista digitaalista palvelua; neuvontaa, koulutusta ja suunnittelua.

Minulle tosi rakkaita ja tärkeitä juttuja, joihin vasta internetin ajasta ja paikasta riippumaton maailma on nyt antanut mahdollisuuden.

 

Tämä Pihalla Auringon Tahtiin -blogi,

Iloinen Puutarha – verkkokurssisivusto sekä

Auringontähden Pihakirjeet

ovat minulle keinoja, joiden avulla voin viedä helpon, ekologisen ja iloisen pihanhoidon viestiä eteenpäin.