Kassu – helposti, nopeasti ja edullisesti istutussuunnitelma omaan pihaan!

  kassu – KASVISUUNNITELMA HELPOSTI, NOPEASTI JA EDULLISESTI   Kun sain ensimmäisen oman pihani, puhkuin intoa sen suunnittelussa. Selasin kaikki kirjaston puutarhakirjat, piirtelin pohjapiirroksia ja katselin innolla vinkkejä tv:n puutarhaohjelmista (silloin ei vielä ollut nettiä). Oli ihana suunnitella istutusten muotoja ja fiilistellä kesäkeittiön ja hyötytarhan tunnelmaa. Mutta siinä vaiheessa, kun niihin istutuksiin olisi pitänyt valita ne…

Lue lisää

5 suosituinta joulukukkaa – näin hoidat ja nautit niistä pitkään

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, että vuoden pimeimpään aikaan liittyy meillä Suomessa hyvin vahvasti elävät kasvit? Ne tuovat ihanan muiston ja tuulahduksen kesästä, yltäkylläisistä väreistä maan ja mullan tuoksusta. Vaikka muovikuusi monessa kodissa korvaa aidon ihan käytännön syistä, kuusen tuoksua voi tuoda kotiin asetelmissa olevien havujen ja sammaleen kautta. Tai erilaisten tuoksukynttilöiden tai jopa pesuaineiden…

Lue lisää

Pihasuunnittelu on helppoa, kun huomioit nämä 4 asiaa

Pihasuunnittelu on kivaa ?! Pohjapiirroksen hahmottelu ja pihan tunnelman muuntelu erilaisten istutusten avulla on luovaa taidetta parhaimmillaan. Ja se on myös helppoa, ainakin hyvillä ohjeilla! Pihan suunnittelu ei edellytä loistavaa piirtämiskykyä tai ilmiömäistä kasvituntemusta. Hieman asioiden äärelle pysähtymistä ja pohtimista tarvitaan, mutta sitä joudut tekemään myös silloin, jos teetät suunnitelman ammattilaisella. Eihän hänkään osaa ajatuksiasi lukea!…

Lue lisää

Taimipiha teini-ikään – näin taimisto on kasvanut

Olen ollut taimistoyrittäjä täällä Joensuun kupeessa Ylämyllyllä kohta 14 vuotta. Ensimmäinen ”myymälä” taimistolle perustettiin 12 vuotta sitten. Se oli vajaan 50 m2 läntti taimialuetta, metsänreunaan asetettu pöytä, pöytälaskin, leimasin ja kuittivihko.  Tänä syksynä kääntyy yrityksessä uusi lehti, kun avaamme vanhaan navettaan kunnostetun pienen varastomyymälän, eli Auringontähden Puodin. Ensimmäistä kertaa minulla on ympärivuotinen varasto ja myyntipaikka!…

Lue lisää

Pienyrityksen markkinointi – 5 pahinta virhettä

”Jotkut oppivat lukemalla, toiset oppivat muiden virheistä, mutta muutamien täytyy itse päästä pissaamaan sähköpaimenen lankaan.” – Tom Lundberg – Jos sinä mieluummin jätät sen sähköpaimeneen pissauksen välistä, nyt sinulla on loistava tilaisuus oppia lukemalla muiden virheistä!  Pienyrityksen markkinointi ei aina ole helppoa. Osaamista ei ehkä ole riittävästi, budjetti on pieni ja tuloksia pitäisi kuitenkin saada…

Lue lisää

Haluatko saada tuloja blogin avulla? Näin se onnistuu!

  Kun kolme vuotta sitten olin yritykseni kanssa tienhaarassa – joko lopetan tai löydän uuden suunnan – tarvitsin apua.  Avun pyytäminen ei ole ollut minulle koskaan helppoa. Niinpä luovutin ”pärjään kyllä ihan itse” -ajatuksesta vasta, kun koko yrityksen tulevaisuus oli jo vaakalaudalla. Oli jo kiire… Netti on nykyään pullollaan erilaisia koulutuksia ja valmennuksia pienyrittäjille, mutta…

Lue lisää

Näin yrittäjä bloggaa fiksusti – 4 askelta menestykseen

  Mitä sinulle tulee mieleen yritysblogista? Turhaa ajanhukkaa, ainakin muille kuin digiyrittäjille? Näin ajattelin itsekin vielä muutama vuosi sitten.  Moni patisteli blogin kirjoittamiseen. Mutta eihän minulla, kiireisellä yrittäjällä, ole sellaiseen turhuuteen aikaa. Markkinointikanavanakin se tuntui älyttömältä, miten joku muka ostaisi tuotteitani pelkästään jonkun kivojen juttujen takia? Voisin tietysti täyttää postaukset mainoksilla, mutta kuka niitä nyt muka…

Lue lisää

Näin markkinoit blogin ja sähköpostin avulla

Kuulutko nihin pienyrittäjiin, jotka kokevat markkinoinnin ja tuotteidensa myynnin hankalaksi? Nautit työstäsi, mutta sen hinnoittelu, markkinointi ja myyminen tuntuu epämiellyttävältä? Et ole tunteinesi yksin!  Poikani kyseli kerran, mitä tekisin jos voittaisin lotossa. Ennen kuin ehdin vastata, hän ehdotti, että ehkäpä palkkaisin jonkun tekemään nämä kaikki puutarhahommat ja itse vain istuisin aurinkotuolissa valmista ihailemassa. No en…

Lue lisää

Näin kirjoitat sähköposteja, joita lukijat odottavat vesi kielellä!

Mitä sinä ajattelet sähköpostimarkkinoinnista? Ärsyttävää häirintää? Tylsiä viestejä, joissa mainostetaan sinulle täysin hyödyttömiä tuotteita? Menneisyyden haamu, jota jotkut paikoilleen jämähtäneet yritykset edelleen harrastavat? Turhaa ajanhukkaa kiireiselle yrittäjälle? Sähköpostimarkkinointi on yritysmaailman kuuma peruna, jota toiset suosittelevat ja toiset kammoavat. Olin itse aiemmin erittäin vankasti sitä vastaan. Sähköposti on digitaalisuudestaan huolimatta minusta hyvin intiimi lähestymistapa ja ajatus…

Lue lisää

6 keinoa puutarhajätteiden hävittämiseen

Pienikin piha tuottaa läjäpäin puutarhajätettä. Leikattuja oksia, haravointijätettä, rikkaruohoja, lakastuneita perennojen versoja, kesäkukkaruukkujen multia, pilaantuneita omenoita… Mitä tälle kaikelle jätteelle kannattaisi tehdä?  Puutarhajätehän toki häviää ihan itsekseenkin, ajan kanssa. Mutta pelkkä läjä näyttää siivottomalta ja iso säiliökin rumalta, jos sitä ei voi kätkeä mihinkään ”nurkan taakse”. Kaatopaikalle kuskaaminen on kallista ja työlästä. Biojätteiden keräysastiaankaan ei puutarhajätettä…

Lue lisää